Blogi: Asiantuntijat Differolla, sisällöntuotanto, sisältömarkkinointi, työharjoittelija, työharjoittelu, trainee

Harjoittelijan kasvutarina: Differossa kehityt sisältömarkkinoinnin parhaiden ammattilaisten tukemana

Ville Vaajanen
24.6.2019

Differolla kannustetaan haastamaan itseään ja kehittämään Differoa

Yksi tärkeimmistä arvoistani on rohkeus ottaa haasteita vastaan ja haastaa muita kehittämään toimintatapojaan. Differolla kannustetaan juuri tähän, joten uusia näkökulmia asioihin arvostetaan aina. Siksi olenkin koko harjoitteluni aikana saanut haastaa ja todistaa itseäni sekä auttaa Differoa kehittymään.

En ole ainoastaan tuottanut sisältöä meille ja asiakkaillemme, vaan myös vastannut Differon some-toiminnasta ja sen suunnittelusta. Lisäksi olen saanut auttaa Differoa kehittämään viestintäänsä viestintäsuunnitelman kautta.

Mahdollisuus löytää keinoja, joilla asiantuntijoidemme osaaminen tulisi parhaiten esiin on innostanut minua suuresti. Vielä innostavampaa on ollut se, että minut on otettu avoimesti mukaan toteuttamaan Differon tulevaisuutta. Täällä todellakin luodaan sisältömarkkinoinnin kovimmat ammattilaiset aivan ensimetreiltä saakka.

Alan parhaat tekevät kaikkensa tavoitteiden saavuttamiseksi

”If you’re not willing to go too far, you will never go far enough in life.”

Tästä on muodostunut mottoni, sillä minulle on tärkeää astua pois mukavuusalueeltani kehittyäkseni. Freelance copywriterina olen tuottanut blogeja ja artikkeleita pk-yrityksille yli kolmen vuoden ajan. Differolla olen päässyt tuottamaan lisäksi muun muassa verkkosivujen ydinsisältöjä, oppaita, somepostauksia ja videosisältöä monenlaisille B2B-yrityksille sekä suomeksi että englanniksi.

Joskus haastavissakin tilanteissa minua on kannustettu hiomaan tuottamaani sisältöä aina vain enemmän. Näiden kokemusten ansiosta olen saanut lisää itsevarmuutta, minkä kautta olen pystynyt tuottamaan jopa timanttista ja innostavaa sisältöä, joista olen saanut paljon kiitosta. Näin me ja asiakkaamme kantautuvat kohderyhmiemme tietoisuuteen ja saavutamme tavoitteemme yhdessä.

Inspiroivassa ilmapiirissä oppii löytämään paikkansa unelma-alallaan

Aiemmin sanomani pätee edelleen: Differon ilmapiiri on hyvin inspiroiva. Monenlaisissa asiakastöissä ja kehitysprojekteissa olen oppinut tunnistamaan konkreettiset vahvuuteni ja erottautumistekijäni sisältömarkkinoijana ja viestinnän ammattilaisena.

Olen hyvin lähellä tavoitettani – minusta tulee sisältöstrategi vuonna 2020.

Differo on erinomainen paikka kehittää osaamistaan kohti sisältömarkkinoinnin huippua. On ollut ilo ja kunnia oppia maamme parhailta B2B-sisältömarkkinoinnin asiantuntijoilta.

Pidä itsesi ajan tasalla rekryistä ja muusta viestinnästämme LinkedIn:ssä.

Tutustu meihin verkkosivuillamme tai Instagramissa!

Muita kirjoituksiamme markkinoinnin muutoksesta:

Blogi blogikuva-rekry

Rekry: Sisältöstrategi

Liiketoimintamme kasvaessa haemme nyt tiimiimme mukaan Sisältöstrategia. Haku on auki 30.11.19 saakka, mutta rekrytoimme heti oikean henkilön löydyttyä. Hae pian!

Lue lisää

Blogi Sami_Honkonen

Superpäivä: Miten responsiivinen organisaatio rakennetaan myynti ja markkinointi edellä?

Responsiivinen organisaatio rakennetaan myynti ja markkinointi edellä.

Lue lisää

Blogi karoliina_haikonen-9647

Superpäivä: Voiko markkinoinnin ja myynnin muutos mennä pieleen, jos asiakas on keskiössä?

Superpäivässä Kaleva Median sisältömarkkinoinnin liiketoimintajohtaja Karoliina Haikonen puhuu markkinoinnista muutosjohtajana.

Lue lisää

Blogi kirsti-llaasio-vaaka-otsikko-1

Superpäivä tulee: 5 vinkkiä markkinoinnin muutosjohtajalle  HappyOrNot Ltd / Kirsti Laasio

Suomalainen asiakas- ja työpäiväkokemusta mittaava HappyOrNot kasvaa hurjaa vauhtia ja toiminnan kansainvälisyys laajenee kaiken aikaa. Yhtiön asiakaskokemuksesta vastaava Kirsti Laasio on ollut yhtiössä yli viiden vuoden ajan näkemässä ja tekemässä kasvua.

Lue lisää